Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla valtiotieteilijä Jaakko Turunen kertoo, miksi enemmistö EU-kansalaisista uskoo äänestämisen EU-vaaleissa olevan tänä vuonna entistä tärkeämpää. Foto: SVT/Tomas Hallstan

Tämän vuoksi eurooppalaiset pitävät äänestämistä EU-vaaleissa entistä tärkeämpänä

Uppdaterad
Publicerad

Euroopan parlamentin mielipidemittauksen mukaan neljä viidestä eurooppalaisesta uskoo äänestämisen EU-vaaleissa olevan tänä vuonna aikaisempaa tärkeämpää. Syynä on nykyinen maailmantilanne.

– Viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana on ollut monta merkittävää valtionrajat ylittävää kriisiä, sanoo valtiotieteilijä Jaakko Turunen.

Tämä merkitsee hänen mukaansa samalla sitä, että EU:n merkitys korostuu aikaisempaa voimakkaammin.

EU-vaalit 2024

Vuosien mittaan äärioikeisto on saanut yhä enemmän kannatusta EU-vaaleissa.

– Äärioikeisto on myös se, joka on kaikista skeptisin EU:n kehityksen suhteen. Nyt ovat päässeet liikkeelle myös ne voimat, jotka tavallaan vastustavat kaikkea sitä kehitystä, joka on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa, Turunen sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

EU-vaalit 2024

Mer i ämnet