”Hyvänen aika, ettekö ollenkaan puhu ruotsia?” ja ”milloin lapset saavat oppia ruotsia?”. Nämä ovat esimerkkejä kommenteista, joita Varpu Furu sai kuulla liikkuessaan lapsiryhmien kanssa kaupungilla 80- ja 90-luvulla.

Kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä koskevien lakien astuessa voimaan 2000-luvulla suomenkielisen esikoulun konkari näki myös valtaväestön silmissä tapahtuvan muutoksia.

– Nyt kaksikielisyys nähdään meriittinä. Ennen ajateltiin että he ovat puolikielisiä.

Suomalaisen kulttuurin merkitys on kasvanut

Urallansa hän on nähnyt useita ruotsinsuomalaisia sukupolvia. Jotkut esikoulun käyneet ovat itse tuoneet aikuisiässä omat lapsensa samaan esikouluun. Varpu Furu näkee, että nykyiselle ruotsinsuomalaiselle sukupolvelle suomalaisten perinteiden merkitys on entistä suurempi.

– Aivan alussa meillä oli tosi paljon täysin suomalaisia perheitä. Nyt niitä saattaa olla vain yksi. Toisen polven vanhemmat kokevat, että he haluavat kielen lisäksi tukea myös kulttuurissa. He kokevat että omat taidot eivät aina riitä.

Muutoksia myös kielenopetukseen

Varpu Furun pitkän uran aikana on myös tapahtunut muutoksia kaksikielisten esikoulujen kielenopetukseen.

– Yhdessä vaiheessa ajateltiin, että kielen kanssa täytyy olla tosi tiukkana. Meillä oli vain suomalaisia kirjoja. Kun opetussuunnitelma uusittiin, siihen sisällytettiin, että lapsen kaikkia kieliä pitää tukea. Nyt laulamme sekä suomeksi että ruotsiksi, ja lapset käyttävät sitä kieltä mitä he haluavat.

Kehitys on hänen silmissään ollut positiivista.

– Mitä enemmän lapsen toinen, joskus heikompi kieli, saa olla hauskaa, ja mitä enemmän lapsi saa vaikuttaa siihen, niin sitä enemmän lapsi oppii. Kaikki pakkopulla on huonosta.