Ruotsalaiset maistavat siirtolaiselämää

Uppdaterad
Publicerad

Perjantaina sai ensi-iltansa elokuva Svenskjävel, jonka pääosassa nähdään Bianca Kronlöf. Elokuvan teema, norjalaisten suhtautuminen ruotsalaisiin työntekijöihin, on tunnistettavissa myös ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta.

Svenskjävel on ohjaaja Ronnie Sandahlin ensimmäinen pitkä elokuva, joka on jo palkittu monilla kansainvälisillä filmifestivaaleilla.

Bianca Kronlöf näyttelee Dinoa, joka muuttaa tuhansien muiden ruotsalaisnuorten tavoin töiden perässä Osloon. Dino asuu ruotsalaiskollektiivissa ja tekee töitä kotiavustajana.

– Se on rakkaustarina, mutta samalla se kertoo tavoista, joilla suhtaudumme toinen toisiimme.  Se kertoo luokkajärjestelmästä meidän yhteiskunnassamme ja  sukupuolten välillä.

Bianca Kronlöf näkee yhtäläisyyksiä norjalaisten suhtautumisessa ruotsalaisiin Norjassa ja siihen, miten ruotsalaiset ottivat vastaan suomalaiset työntekijät 60- ja 70-luvuilla.

– Kun muuttaa yhdestä maasta toiseen, niin siinä sinä aina vajoat alempaan yhteiskuntaluokkaan.   Minä ajattelin, että nyt huomaa, että ruotsalaiset eivät ole oikein tottuneita tähän. He eivät ole tottuneita siihen, että he eivät olekaan enää isoveli Skandinaviassa.  Nyt se on joku muu,  jolla on lompakko kädessä.

Bianca Kronlöf on suorapuheinen näyttelijä, luonteenpiirre, joka osaltaan edesauttoi Svenskjävel-pääroolin saamisessa.

– Ne, jotka pitävät rahoista kiinni, heidän pitäisi ajatella kenelle rahansa antavat ja kuka saa tehdä projektit,  kuka saa kunnolla palkkaa ja kenen pitää tehdä muita töitä samaan aikaan. Se on heti niin, että jos otat jonkun uuden ihmisen töihin, joka saa tehdä sen jutun,  niin hän vetää heti monta muuta ihmistä mukaan. Sama koskee naisia tai ihmisiä, jotka ovat juuri muuttaneet Ruotsiin tai istuvat pyörätuolissa.

– Minä saan voimani siitä, että minä  teen juttuja sillä teemalla, että minä olen vihainen. Minä sanon, että nyt tämä riittää, nyt pitää tehdä jotain, mutta minä teen sen sillä tavalla, että minulla on kivaa. Niin se on hyvä. Joskus voi tuntua, että ei nyt riittää,  ja sitten tuntee vain itsesääliä ja istuu ja itkee. Silloin ei tapahdu mitään. Minä haluan pitää hauskaa ja minä haluan tuntea, että se on juuri tämä näin, että minusta tuntuu, että se mitä minä  teen on tärkeää.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.