Almedalenin ”pikkuveli” SuomiAreena käynnissä Porissa

Uppdaterad
Publicerad

Porissa on tällä viikolla meneillään SuomiAreena -tapahtuma. Yhteiskunnallisen keskustelutapahtuman päätemoina ovat tänä vuonna suomalainen työ, kansalaisjärjestötoiminta sekä turvallisuuspolitiikka.

MTV3:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan mukaan tapahtuman yksi keskeisimmistä teemoista on tänä vuonna suomalainen työ ja miten työ tulee muuttumaan tulevaisuudessa. 

– Muutosta lähestytään muun muassa digitalisaation ja robotisaation kautta, kertoo Merja Ylä-Anttila. 

Toisena päätemana on kansalaisjärjestötoiminta.

– Keskustellaan siitä miten ihmiset ja kolmas sektori ottavat vastuuta yhteiskunnasta, selventää Ylä-Anttila. 

Porissa puhutaan myös Ylä-Anttilan mukaan turvallisuuspolitiikasta sekä Euroopan unionin ajankohtaisista asioista kuten Brexitistä.

Yhdestoista SuomiAreena  

SuomiAreena –tapahtumaa on järjestetty kymmenen vuotta ja siitä on muotoutunut yksi Suomen isoimmista kesän tapahtumista. Viime vuonna tapahtumassa oli Ylä-Anttilan mukaan 58 000 kävijää ja tänä vuonna luku saattaa ylittyä.

– Täällä on aito vuoropuhelu ja dialogi kansalaisten, päättäjien ja yrityselämän välillä. Ihmiset uskaltavat ottaa täällä vapaammin kantaa ja väitellä sekä altistaa itsensä uusille mielipiteille ja oivalluksille, kertoo Ylä-Anttila. 

SuomiAreena vs. Almedalen 

SuomiAreenan esikuvana on toiminut Ruotsin Almedalen. Tapahtumista löytyy paljon samaa, mutta SuomiAreena ei ole niin puoluevetoinen tapahtuma kuin Almedalen. 

– Täälläkin on kansanedustajia ja puolueita, mutta myös kansalaisjärjestöjä ja monia muita järjestötahoja sekä yrityksiä. Lisäksi on paljon kulttuuritapahtumia aina virsien veisuusta jazz-iltamiin, kertoo MTV3:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttila.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.