Arkistonjohtaja Erkki Vuonokari esittelee ruotsinsuomalaisen arkiston hyllyjä Eskilstunan kaupunginarkistossa. Kaupunginarkisto on toinen ruotsinsuomalaisen arkiston pesäpaikoista. Lisää hyllyjä ruotsinsuomalaisen historian tallentamiseen on Valtionarkistossa Arningessa.

– Meillä on hyvä sopimus kaupunginarkiston kanssa siitä, että materiaalia voi tulla melkein mistä vain Ruotsin osalta.

Ruotsinsuomalaisen arkiston mahdollisuudet järjestää yksityisiltä ihmisiltä ja yhdistyksiltä saamaansa aineistoa ovat kuitenkin hyvin rajalliset.

– Meillä ei ole yhtään arkistonhoitajaa. Se johtuu Ruotsin politiikasta, emme ole pystyneet vaikuttamaan siihen. Meillä pitäisi olla pari miljoonaa kruunua valtionapua, jotta systeemi toimisi. Saamme vain hyvin pienen määrärahan itse arkistointiin, Vuonokari kertoo.

Lakia kaivataan tueksi

Arkiston toiminta on paljolti näyttelyiden järjestämistä projektirahojen avulla. Toisen polven ruotsinsuomalaisten identiteettiä peilaava Arvet-näyttely on kiertänyt maata jo kolme vuotta. Samalla ruotsinsuomalaista lähihistoriaa uhkaa kadota, kun perheissä suomenkieliset kirjeet eivät avaudu jälkipolville tai yhdistysten pöytäkirjat unohtuvat laatikoihin.

Jotta varoja saataisiin aineiston järjestämiseen, olisi tukena oltava laki. Nyt sitä ei ole.

– Siinä on aliarvostus, vähemmistöjen polkeminen taustalla. Vähemmistöjä ei ole ymmärretty, Ruotsi ei ole mallimaa vähemmistöjen kohtelussa, se näkyy arkistoalalla myös, arkistonjohtaja harmittelee.

Vuonokari kehottaa yksityisiä ihmisiä ja yhdistyksiä kuitenkin antamaan materiaalia arkistolle talteen. Hyvä vaihtoehto on myös kääntyä oman paikallisen arkiston puoleen.