Malmön leirin arvioidaan olevan Ruotsin suurin lajissan. Sen olemassaolon oikeutuksesta on kiistelty, mutta nyt kaupungin ympäristölautakunta on sanansa sanonut: siirtolaisilla on sunnuntai-iltapäivään asti aikaa lähteä leiristä. Teltoissa ja asuntovaunuissa pitää majaa nelisen sataa EU-siirtolaista.
Vastuu alueen siivouksesta ja siitä, ettei sitä käytetä asuinpaikkana, kuuluu kiinteistönomistajalle. Yksityinen omistaja ei ole kuitenkaan kyennyt tyhjentämään tonttia, ja kaupunki on ottanut asian hoitaakseen. Eri tuomioistuimet ovat kuitenkin kieltäneet kaupungin aiemmat purkuyritykset, koska häädettäviä ihmisiä ei ole kyetty nimeämään.