Juha Sipilästä eduskunnan puhemies

Uppdaterad
Publicerad

Suomessa Keskustan Juha Sipilä on nimetty viralliseksi hallitustunnustelijaksi. Sipilä on esittänyt neuvotteluja pohjustavat kysymyksensä eduskuntapuolueille, ja Alexander Stubb on jättänyt hallituksensa eronpyynnön presidentti Sauli Niinistölle.

Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt eron kokoomuslaisen pääministeri Alexander Stubbin hallitukselle presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä. Stubbin hallitus jatkaa toimitusministeristönä kunnes Suomeen on saatu uusi hallitus.

Eduskuntaryhmät nimesivät tiistaina Keskustan Juha Sipilän virallisesti hallitustunnustelijaksi, jonka jälkeen Sipilä jakoi viidentoista kysymyksen listan eduskuntapuolueille selvittääkseen heidän kantansa keskeisissä asioissa. 

Suomen hallitus

Sipilän kysymysten tärkein teema on talous sillä hallituksen muodostavien puolueiden pitää löytää yhteinen näkemys siitä, millä tavalla Suomeen luodaan työpaikkoja ja huolehditaan julkisen talouden kantokyvystä tulevina vuosina.

Vastaamisaikaa puolueilla on pari päivää, eli vappuaattoon saakka. Hallituspohjan, eli hallitukseen mukaan tulevat puolueet, pitäisi selvitä ensi viikon puolivälissä. Edessä on sen jälkeen tiukat hallitusneuvottelut. 

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Suomen hallitus

Mer i ämnet