Korkeakoulujen pääsyvaatimuksia tiukennetaan

Uppdaterad
Publicerad

Muutoksen syynä on etenkin se, että opettajakoulutukseen on päässyt korkeakoulukokeiden kautta hyvinkin heikolla menestyksellä.

Hallitus haluaa nostaa hyväksytyn korkeakoulukokeen rajan 0,5:een täydestä kahdesta pisteestä. Muutos koskee kaikkia koulutuksia, mutta se suuntautuu etenkin opettajakoulutukseen, johon esimerkiksi viime pääsykokeessa pääsi arvosanalla 0,1.

– Jos ajatellaan, että korkeakoulukoe testaa opiskelijan valmiuksia korkeakouluopintoihin, niin on hyvä, että rajaa nostetaan. Alhaisella pistemäärällä voi olla hankalaa selviytyä koulutuksesta, jolloin opiskelija voi joutua keskeyttämään opintonsa, sanoo Tukholman yliopiston opintorehtori Sari Pesonen.

Koulu

Yksi tapa nostaa opiskelun statusta

Rajan nostaminen nähdään hyvänä asiana etenkin koulutuksiin, joihin hakijoita on vähän. Suosittuihin koulutuksiin heikoilla tuloksilla ei pääse muutenkaan.

Muutoksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuonna. Pääsyvaatimusten tiukentaminen tarkoittaa, että tuhannet hakijat jäävät ilman korkeakoulupaikkaa.

– Pidemmän päälle tämä on positiivista opettajankoulutukselle. Tämä on yksi tapa nostaa opiskeluhalukkuutta, ja etenkin opettajan ammatin statusta, sanoo Pesonen.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Koulu

Mer i ämnet