”Ilmapiiri muuttuu päivä päivältä enemmän”

Uppdaterad
Publicerad

Yhtä tuttavaa on heitelty kananmunilla, toista ei enää tervehditä. Lontoolaistunut taiteilija ja professori Pasi Välimaa kertoo muuttuneista asenteista ulkomaalaisia kohtaan Brexitin jälkeen.

Tekstiilitaiteilija Pasi Välimaan tuoreimmat teokset ovat tällä hetkellä esillä Tukholman Galleria Sebastian Schildtissä. Välimaa on täyttänyt gallerian seinät tekstiiliteoksilla, joita katsoessa tekee mieli kokeilla, miltä ne tuntuvat.

– Nämä ovat aika rauhallisia töitä. Tekstiili sinänsä on pehmeä materiaali. Ne ovat tavallaan meditatiivisia töitä, joiden kanssa voi helposti elää tällaisena aikana, joka on kauhean rauhaton ja levoton. Jokainen tarvitsee omaa hiljaisuutta kotona ja lähiympäristössään, Välimaa sanoo.

”Tämä on tapahtunut niin äkkiä”

Pasi Välimaa muutti lähes 30 vuotta sitten Suomesta Ruotsiin. Tällä kertaa Göteborgin yliopiston tekstiilitaiteen professorina toimiva taiteilija on kuitenkin Ruotsissa vain vierailulla.

Viime vuodet hän on asunut Lontoossa.

– Siellä tapahtuu paljon, on valtavan paljon näyttelyitä. Ilmapiiri Lontoossa on sellainen, että siellä näkee taidetta joka puolelta maailmaa.

Iso-Britannian äänestettyä EU:sta eroamisen puolesta viime vuoden lopulla kaupunki ei kuitenkaan Välimaan mukaan ole entisensä. Brexit-päätöksen jälkeen ulkomaalaisten arki on muuttunut käsin kosketeltavalla tavalla.

Britannia aloittaa viralliset eroneuvottelut EU:n kanssa tällä viikolla.

– Se alkaa näkyä ihan joka päivä, joka viikko, joka kuukausi yhä enemmän ja enemmän. Ilmapiiri on muuttunut, mikä ei ole lainkaan hyvä asia. Päinvastoin, oikein huono, Välimaa sanoo.

-Yksi kaverini, ruotsalainen tyttö, on saanut kaksi raakaa kananmunaa päähänsä kadulla.

Koska hän puhui ruotsia?

– Joo. Näitä tarinoita ei kukaan usko. Tämä on tapahtunut niin äkkiä.

Jotkut jättämässä Lontoon

Välimaan tuttavapiirissä muutamat ovat jo ilmoittaneet muuttavansa pois Britanniasta Brexitin takia.

– Tämä pari, jotka tunnen, mies ja hänen vaimonsa, ovat muuttamassa takaisin Unkariin, he ovat sieltä kotoisin. Mutta sen takia,, että heitä kohdellaan niin huonosti. Osa ihmisistä ei tervehdi heitä enää, kääntää selkänsä. Sen takia he eivät todellakaan viihdy, eivätkä halua, että lapset kasvavat sellaisessa ilmapiirissä.

Itse Välimaa ei ole kokenut vastaavaa kohtelua. Siitä huolimatta hän ei ole varma, aikooko jäädä Lontooseen.

– Kun muutin sinne, luulin, että jään. Mutta tällä hetkellä en todellakaan tiedä.

Välimaa vertaa Brexitiä avioeroon.

– Avioerot eivät koskaan ole helppoja ja lyhyitä. Englantilaiset luulevat, että tämä tapahtuu kahdessa vuodessa. Minä en usko, että se menee kahdessa vuodessa läpi.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.