Ilmoitukset viharikoksista vähentyneet

Uppdaterad
Publicerad

Viharikoksista tehtyjen ilmoitusten määrä on laskenut Ruotsissa. Viiden vuoden aikana määrä on vähentynyt kuusi prosenttia. Suomessa ilmoitusten määrä on ollut puolestaan nousussa. Lukumääräisesti Suomessa tehdään kuitenkin selvästi Ruotsia vähemmän viharikosilmoituksia.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt juhlivat parhaillaan Pride-viikkoa Helsingissä. Viikko huipentuu juhlakulkueeseen ja puistojuhlaan lauantaina. Kulkuetta vastaan on hyökätty kahdesti, kolme vuotta sitten kaasulla, viime vuonna kananmunilla.

Seksuaalista tasavertaisuutta puolustavan Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi kertoo, että yleisellä tasolla tietty pelko on mukana tapahtumissa, jotka herättävät tunteita.

– Mutta mitään erityistä pelkoa ei ole minun mielestä olemassa. Vaikka tietysti keskustelua on käyty ja on heitetty koviakin mielipiteitä, esimerkiksi tämän avioliittolain muutoksen myötä, Hippi sanoo.

Ruotsissa ilmoituksen teko helpompaa

Suomessa ilmoitetaan vuosittain noin tuhat viharikosta, edellisen tilaston mukaan määrä on noussut seitsemän prosenttia. Ruotsissa ilmoituksia tehdään yli 5 500.

– Mä näen siihen kaksi syytä. Ensinnäkin se, että Ruotsissa ilmoittamiskynnys on alhaisempi ja toiseksi Ruotsissa systematisointi ilmoittamiselle ja niiden kirjaamiselle on selkeämpi.

Sekä Suomessa että Ruotsissa suurin osa viharikoksista kohdistuu etnisiin vähemmistöihin. Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneita viharikosilmoituksia tehdään vain muutama vuodessa, Ruotsissa yli 700.

– Suomi on loppujen lopuksi aika konsensushakuinen kansa eli kärjistyksiä vältetään. Ruotsi taas on paljon keskustelevampi. Kun on keskustelua, tulee esille ristiriitoja. Saattaa näyttää siltä, että on enemmän, vaikka ero johtuu myös kulttuurista, Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi sanoo.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.