Kaksoiskansalaisuuslaki syyniin Suomessa

Publicerad

Suomen sisäministeriö selvittää parhaillaan kaksoiskansalaisuuslain toimivuutta. Taustalla on tiettävästi huoli erityisesti venäläisten kaksoiskansalaisten määrän nopeasta kasvusta. Pääministeri Alexander Stubb vakuuttaa ettei kaksoiskansalaisuuden ehtojen kiristämistä olla edes harkittu. 

Suomen hallitus sai perjantaina tyynnytellä kaksoiskansalaisuusselvityksen aiheuttamaa kohua. Edellisenä päivänä uutisoitiin, että Suomi saattaa olla tiukentamassa kaksoiskansalaisuuden ehtoja tai jopa luopumassa mahdollisuudesta kaksoiskansalaisuuteen. 

– Nyt ei ole kyse siitä, että ollaan kiristämässä mitään sääntöjä vaan tekemässä selvitystä kaksoiskansalaisuudesta ylipäätänsä. Näyttäisi siltä, että noin puolet maailman maista hyväksyy kaksoiskansalaisuuden ja noin puolet EU maista. Tärkeintä on se että järjestelmä toimii. On hyvä, että meillä on luvut tiedossa, pääminister Alexander Stubb selventää.

– Missään vaiheessa ei edes minkäänlaista harkintaa ollut siitä, että kaksoiskansalaisuuden ehtoja kiristettäisiin, vakuuttaa myös valtiovarainministeri Antti Rinne.

– Tässä on vedetty aika pitkälle meneviä tulkintoja, mutta kuten sisäministeriö on todennut, emme ole kiristämässä minkäänlaisia lakeja vaan olemme kartoittamassa sitä kokonaistilannetta, sanoo Stubb.

Ei muutoksia ruotsinsuomalaisille

Sisäministeriön selvityksessä pureudutaan siihen miten Suomen järjestelmä on toiminut ja kartoitetaan minkälaiset käytännöt muissa maissa on. Pohjoismaat eivät kuulu tähän selvitykseen. Ruotsinsuomalaiset voivat jatkossakin hakea suomen kansalaisuutta takaisin ilmoitusmenettelyllä.

Selvityksen taustalla on huoli siitä, että Venäjä aikoo tiukentaa kaksoiskansalaisuuden saaneiden venäläisten valvontaa. 

– Ei se ainoa tekijä tässä taustalla ole, mutta totta kai tämäntyyppiset keskustelut herättävät kiinnostuksen.  Haluamme selvittää, mikä tämä meidän järjestelmämme on ja millä tavalla se toimii, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen.

Suomessa asuu noin 60 000 kaksoiskansalaista. Suurin ryhmä ovat venäläiset, heitä on noin 20 000 ja määrä on kasvussa.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.