Kritisoitu kapellimestari palaa Itämerifestivaalille

Uppdaterad
Publicerad

Valery Gergiev on ilmaissut tukensa Krimin valtaukselle ja esiintynyt Palmyran raunioissa Syyriassa. Siitä huolimatta Berwaldhallenin johtaja puolustaa Gergievin osallistumista.

Itämerifestivaali kokoaa jälleen joukon maailman huippumuusikoita Tukholman Berwaldhalleniin elokuussa. Festivaali on jo 15 vuoden ajan yhdistänyt klassista musiikkia ja ympäristöpoliittisia keskusteluja, mutta poliitiikka nousee esiin festivaalin yhteydessä myös muulla tavalla.

Erityisesti kritiikkiä herättää venäläisen kapellimestari Valeri Gergievin osallistuminen. Gergiev on yksi festivaalin perustajista, ja hänen mukanaolonsa aiheutti arvostelua jo viime vuonna.

Gergiev kuuluu maailman arvostetuimpiin, mutta myös kiistellyimpiin muusikoihin. Syynä ovat hänen poliittiset kannanottonsa. Mariinski-orkesterin kapellimestari on muun muassa ilmaissut tukensa Venäjän Krimin valtaukselle ja esiintynyt Palmyran raunioissa viime kesänä sen jälkeen, kun Syyrian hallinto valtasi kaupungin terroriorganisaatio IS:ltä Venäjän tuella.

”Keskustelu on tärkeää”

Berwaldhallenin johtaja Helena Wessman puolustaa Gergievin osallistumista konserttiohjelmaan. Perusteluna on, että Gergiev kuuluu maailman taiteilijahuippuun.

– Hän on tulee tänne taiteilijana. Sitten tulemme tietysti keskusteluun sananvapaudesta. Mitä voi sanoa muissa yhteyksissä ja olla yhä tervetullut tänne? Olemme päätyneet siihen, että sen, mitä on sanottu muualla, jätämme sikseen. Täällä ei tule tehdä lausuntoja, sanoo Wessman.

Wessman haluaa myös nähdä festivaalin areenana, jossa Itämeren maat voivat kohdata ja pitää keskustelua yllä.

– Uskon dialogiin ja inhimillisiin kohtaamisiin. On tärkeää, että myös venäläisiä artisteja nähdään lavalla. He ovat fantastisia taiteilijoita, mutta myös tavallisia ihmisiä. He tulevat maasta, jonka monet kokevat pelottavana, mutta he ovat yhtä kaikki myös tavallisia ihmisiä. 

Teemana Suomi

Tämänvuotisen Itämerifestivaalin taiteelliset kohokohdat esiteltiin tänään. Yksi pääteemoista on tänä vuonna Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta. Helsingin Kaupunginorkesteri tulee esittämään muun muassa Sibeliuksen seitsemännen sinfonian.

Festivaalilla nähdään myös muun muassa Esa-Pekka Salonen ja virolainen kapellimestari Paavo Järv.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.