”Loistava mahdollisuus modernisoida Suomi-kuvaa”

Uppdaterad
Publicerad

Suomi 100-juhlavuotena Suomen Tukholman-instituutti tarjoaa ohjelmassaan suomalaista nykysirkusta sekä kirjallisuutta.

Suomen Tukholman-instituutin johtaja Anders Eriksson kertoo, että instituutti järjestää tänä vuonna Riksteaterinin kanssa suomalaisen nykysirkus kiertueen.  

– Esitys kertoo huumorilla Suomesta ja Suomen naapurimaista. Tarkoitus on esittää suomalaista nykysirkusta, ei mitään norsuja tai hevosia. Tähän asti 15 paikkakuntaa on ilmoittanut kiinnostuksensa ja kiertueesta pitäisi tulla aikalailla maan kattava, sanoo Eriksson. 

”Röster från Finland”

Toinen iso tapahtuma mihin insituutti antaa panoksensa tänä vuonna on Göteborgin kirjamessut. 

– Messuilla on tänä vuonna suomalainen fokus, röster från Finland – ääniä Suomesta. Tarkoitus on esitellä ja kertoa tänä vuonna ilmestyneestä suomalaisesta kirjallisuudesta, sanoo Eriksson. 

Ohjelmaa koko kansalle

Anders Erikssonin mukaan instituutin juhlavuoden ohjelma on tarkoitettu sekä ruotsinsuomalaisille että ruotsalaisille. 

– Esimerkiksi sirkus tarjoaa loistavan mahdollisuuden modernisoida ruotsalaisten sekä ruotsinsuomalaisten suomi-kuvaa. 

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.