Uusi elokuva Suomen marsalkasta kuohuttaa tunteita

Voiko kenialainen esittää Marskia? Suomessa on noussut myrsky Yleisradion uudesta Mannerheim-elokuvasta jo ennen sen ensi-iltaa.

Publicerad – Uppdaterad

Artikeltexten fortsätter längre ner Hoppa till artikeltexten

Eniten suomalaisia tuntuu kuohuttavan pääosanesittäjän valinta. Mannerheimia näyttelee kenialainen Telley Savalas Otieno. Myös kaikissa muissa rooleissa on kenialaiset näyttelijät, kuten myös elokuvan ohjaaja ja suurin osa kuvausryhmästä. .

Elokuvan tarina painottuu Carl Gustaf Mannerheimin yksityiselämään ja naissuhteisiin. Alle tunnin mittaisen elokuvan hinnaksi Yleisradio ilmoittaa vajaat 200 000 kruunua.

- On itse asiassa aika kallista tehdä elokuvia muualla kuin Suomessa. Meille oli kuitenkin tärkeintä se, että pystyimme viemään tämän vieraaseen kulttuuriin ja katsoa suomalaista myyttiä vieraan kulttuurin kautta, sanoo elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen.

Valtavan sankarimyytin ympäröimä Mannerheim tuntuu edelleen olevan arka ja vaikea aihe Suomessa. Netin keskustelupalstoilla ja myös iltapäivälehdissä on jo ennen elokuvan julkistamista ja ensi-iltaa vellonut vilkas kirjoittelu siitä, että voiko Mannerheimia kohdella ja käsitellä niinkuin Yleisradion tuottamassa elokuvassa tehdään.

- Meillä ei ollut luotettavaa kuvaa siitä millainen ihminen Mannerheim oli. Nyt meillä on edes jonkinlainen yritys tulkita Mannerheimin elämää ja sitä mitä Mannerheim joutui elämässään valitsemaan, sanoo Erkko Lyytinen.