Miten juttu syntyy?
Uutisen taival lähetykseen Uutiset elävät yötä päivää, mutta kuka päättää mitkä niistä pääsevät meidän lähetykseen.
Publicerad – Uppdaterad
Uutispäällikkö tulee aamulla ensimmäisenä töihin. Hänen päivänsä alkaa yön ja aamun uutisten seuraamisella Suomesta, Ruotsista ja muualta maailmasta. Lähteinä toimivat niin Svt:n kuin Yleisradion aamulähetykset sekä Sisuradio, päivän lehdet ja tietotoimisto Tidningarnas telegrambyrå. Uutistarjonnan perusteella uutispäällikkö päättää mitä juttuja illan lähetykseen tuotetaan. Sitten hän juoksee Svt:n kaikkien uutistoimitusten yhteiseen aamukokoukseen. Siellä Rapport, Sporten, Kulturnyheterna, Svt Forum ja Tukholman paikallistoimitus ABC kertovat Uutisten lisäksi päivän suunnitelmistaan. Mahdollisuuksien mukaan eri uutistoimitukset tekevät aiheiden tiimoilta yhteistyötä.
Uutisten omassa aamukokouksessa toimittajille jaetaan työtehtävät. Katsomme edellispäivän lähetyksen ja arvioimme sen sisältöä, sekä pohdimme mitä olisimme voineet tehdä vielä paremmin. Sen jälkeen jokainen häviää tehtäviensä pariin.
Uutispäällikön päivä jatkuu tulevien päivien suunnittelulla ja ideoinnilla. Apuna tässä työssä ovat katselijoiden vinkit sekä toimittajien omat ideat. Uutispäällikön työssä ei ole koskaan tylsää, koska jokainen päivä tuo tullessaan uudet uutiset.