Pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsi varautuu jopa 100 000 tulijaan. Suomi puolestaan on vaikeuksissa pakolaismäärän viisinkertaisuessa 15 000:een. Huono taloustilanne kiristää vähäiseen maahanmuuttoon tottuneen maan tilannetta entisestään.

Unkarin rajalla pakolaiset pujottautuvat piikkilanka-aitojen alitse. Pakolaistilanteen räjähtämiselle on monia syitä, mutta suurin yksittäinen aiheuttaja on Syyrian sisällissota. Pieniin pakolaisryhmiin tottunut Suomi on vaikeuksissa. Tulijoiden määrä viisinkertaistuu noin 3000:sta 15 000:een.

– Suomessa lukujen perusteella emme ole oikeastaan vielä nähneetkään Syyriasta aiheutuvaa painetta. Syyrialaisia on suhteellisen vähän toistaiseksi ja heitä on varmasti tulossa tänne asti lisää. Se on äärettömän hankala tilanne ja aina voidaan miettiä, mitä olisi voitu tehdä. Kyllä tämä on ollut nähtävissä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo.

pakolaiskriisi

”Suomi ollut eristyksissä”

Suomen siirtolaisinstituutin tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari toteaa, että Suomi on ollut eristynyt maa, ja vastustus pakolaisia kohtaan heijastelee osittain kireää taloustilannetta.

– Talousongelmat ovat Suomessa tällä hetkellä ihan eri luokkaa kuin Ruotsissa. Ainahan se kiristää asenteita ulkamaalaisia kohtaan, kun ajat ovat vaikeita. Lisäksi se johtuu osaksi siitä politiikasta, mitä kummassakin maassa on harjoitettu maahanmuuton suhteen. Suomessa se oli 90-luvulle asti erittäin tiukkaa ja sitten oli pako EU:n myötä alkaa avaamaan niitä portteja.

Saksa auttaa eniten

Nopeasti kasvava pakolaisten määrä on aiheuttanut eripuraa Euroopan unionissa. Pakolaisten aiheuttamaa kuormitusta ei ole jaettu tasan. Auttavaisimman kannan ovat ottaneet Saksa, jonne odotetaan jopa 800 000 pakolaista, ja Ruotsi. Toisaalta esimerkiksi Slovakiaan heitä on tullut runsaat sata.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

pakolaiskriisi

Mer i ämnet