Peruukista helpotusta hiuksensa menettäneelle

Uppdaterad
Publicerad

Syöpäsairailta lähtee hiukset solumyrkkyhoitojen seurauksena. Ne kasvavat kyllä uudestaan, mutta etenkin naisille hiukset ovat tärkeä osa identiteettiä. Anne Loitto on auttanut satoja naisia peruukin valinnassa ja opastanut sen käytössä.

Anne Loitto vaihtoi opettajan työn peruukkeihin ja nyt hän on lasten sijaan tekemisissä aikuisten, useimmiten rintasyöpäpotilaiden kanssa. Vuosien varrella hänellä on ollut satoja solumyrkkyhoitoja saavia syöpäpotilaita asiakkaina. Moni heistä on Anne Loiton luokse tullessaan kriisissä, mutta hän on oppinut lohduttamaan.

– Tämä antaa todella paljon, vaikka tässä on murhetta niin löytyy myös iloa. Moni on sanonut, että olen pelastanut heidän päivänsä kun ei tarvitse kävellä enää huivi päässä ja muistuttaa ympäristöä siitä että on kipeä, kuvailee Loitto. 

Peruukit on yleensä tehty helppohoitoisista oikeita hiuksia muistuttavista synteettisistä kuiduista. Ne saattavat näin kesällä olla tukalan kuumia, mutta talvella hiukset menettäneellä pää palelee ja peruukki tai huivi lämmittää päänahkaa.

Potilaiden tarinat pysähdyttävät 

Loiton mukaan työ ei ole raskasta, mutta syöpäpotilaiden kohtaaminen alussa vaati voimia. 

– Kun aloitin tässä työssä ja ajoin ensimmäisten asiakkaiden hiukset pois niin itkin yhdessä asiakkaiden kanssa, kuvailee Loitto.

Ajan mittaan Anne Loitto on tottunut kuulemaan asiakkaitaan, mutta edelleen joidenkin tarinat saattavat pysähdyttää.

– Minulla on asiakkaita, jotka eivät tule syövästä ikinä paranemaan ja heidän aikaansa pitkitetään lääkkeillä. Tällaisten asiakkaiden kohdalla tulee paha mieli, sillä se voisin olla yhtä hyvin minä joka sairastaisin parantumatonta aivosyöpää, kertoo Loitto. 

Työnsä myötä Loitto on oppinut sen, että terveyttä ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. 

– Syöpä voi tulla vaikka urheilet ja muuta. Nauti niistä päivistä kun olet terve, muistuttaa Anne Loitto.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.