Foto: Perussuomalaiset taistelee toiseksi suurimman puolueen paikasta kevään eduskuntavaaleissa.

Ps havittelee toiseksi suurimmaksi puolueeksi

Uppdaterad
Publicerad

Puoluemittauksissa puolueelle povataan noin 15 prosentin kannatusta – mutta se ei riitä perussuomalaisille. Perussuomalaisten pääteemat vaaleissa ovat julkisen talouden saaminen kestävälle pohjalle ja suomalaisista huolehtiminen.

Perussuomalaisten lihakeitto maistui Kuopion torilla. Perussuomalaisten ehdokkaalta Marjaana Mikkoselta jäi neljä vuotta sitten eduskuntapaikka niukasti saamatta.

– Tahdon ehdottomasti parannusta siihen, että suomalaisten asiat nostetaan keskiöön ja lopetetaan, että se rahan syytäminen tukipaketteihin loppuu. Haluan, että suomalaisten hyvinvointiin panostetaan paremmin tulevaisuudessa.

Eduskuntavaalit 2015

Perussuomalaiset on valmis menoleikkauksiin, jotta julkinen talous saadaan kestävälle pohjalle. Ensimmäiseksi puolue karsisi maahanmuutto- ja kehitysapumenoista. Tärkeintä on tukea kasvua ja työllisyyttä.

– Ainoa iso asia, josta on apua on, että meidän vientiteollisuus ja vienti lähtee vetämään. Ikävä kyllä tämän hallituksen ja EU:n toimesta on tullut rikkidirektiiviä ja korotettua sähköveroa. Meidän mielestä teollisuuden toiminnan edellytyksiä pitää parantaa, puolueen puheenjohtaja Timo Soini sanoo.

Perussuomalaiset on vaikea sijoittaa perinteiselle puoluekartalle. Arvojen osalta ehkä enemmän oikealla. Puoluejohtaja Timo Soini haluaa nähdä perussuomalaiset keskipuolueena.

Ehdolla oleva Marjaana Mikkonen tahtoo parannuksia lapsiperheiden tukiin, joita on viime vuosina leikattu.

– Ehdottomasti haluan nostaa keskiöön pienituloisten aseman maassamme, myös pienyrittäjien asemaa, eli työllä on elettävä, Mikkonen sanoo.

Neljän vuoden takainen valtava vaalivoitto nosti perussuomalaiset yhdeksi isoista puolueista. Nyt tavoitteena on yltää vähintään samaan, yli 19 prosentin kannatukseen. Timo Soini ei usko gallupien tarjoamaan viiteentoista prosenttiin.

– Kyllä nousu on nähtävissä, kahdesta kolmeen viikkoa ja tämä on aika tyypillinen väkiluku, kun lähden maakuntaan, Soini toteaa Kuopion torilla.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Eduskuntavaalit 2015

Mer i ämnet