Ruotsin koulut aloittivat kirin

Publicerad

Oppilaiden osaaminen matematiikassa ja luonnontieteessä on parantunut viimeisimmässä Timss-tutkimuksessa. Suomalaislasten oppimistulokset putosivat, mutta ovat silti kirkkaasti yli keskitason.

Ruotsalaisten neljäs- ja kahdeksasluokkalaisten aherrus koulukirjojen parissa on tuottanut tulosta. Kansainvälinen Timss-tutkimus, joka mittaa lasten matematiikan ja luonnontieteiden osaamista vuosina 2011-2015, osoittaa, että oppilaiden tulokset ovat vihdoin kääntyneet nousuun.

Nousua erityisesti matematiikassa

Neljäsluokkalaiset ovat parantaneet osaamistaan matematiikassa, ja luonnontieteissä se on samalla tasolla kuin viime mittauksessa neljä vuotta sitten. Kahdeksasluokkalaiset ovat parantaneet tuloksiaan molemmissa aineissa. Nousua on sekä parhaiten että heikoiten suoritutuvien oppilaiden kohdalla.

Suomesta Timssissä ovat mukana vain neljäsluokkalaiset, ja heidän kohdallaan tulokset kertovat päinvastaisesta kehityksestä.

Ruotsissa pojat ja tytöt rinta rinnan

Ruotsissa tytöt ja pojat hallitsevat aineet suurinpiirtein yhtä hyvin, mutta Suomessa tytöt ovat kiilanneet poikien ohi. Kansainvälisessä vertailussa Ruotsi jää matematiikassa hiukan EU:n ja OECD:n keskiarvon alapuolelle; luonnontieteissä neljäsluokkalaiset pääsevät sen yli ja kahdeksasluokaalaiset keskiarvon tuntumaan. Suomalaislasten oppimistulokset ovat molemmissa aineissa kuitenkin kirkkaasti yli keskiarvon: luonnontieteissä Suomi on OECD:n toinen ja matematiikassa kahdestoista.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.