Suomen markkinointi Skandinaviassa loppui

Uppdaterad
Publicerad

Suomea ulkomailla markkinoiva yksikkö Visit Finland on lopettanut kokonaan toimintansa Skandinavian maissa. Sen sijaan Visit Finland hakee turisteja Aasiasta ja Venäjältä.

Visit Finland on Finpro ry:n alainen yksikkö, jonka tehtävänä on markkinoida Suomea ulkomailla. Visit Finland saa valtion tukea noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Rahapulaan vedoten Suomen markkinointi pohjoismaissa  on täysin lopetettu. Ruotsalaisturistien yöpymisluvut Suomessa ovat 500 – 600 000 yötä vuodessa. Määrä laskee Visit Finlandin johtajan mukaan koko ajan.

– Rahojen vähyyden vuoksi me emme voi toimia pohjoismaissa. Aasia ja Venäjä on kasvuvoimaisia, Visit Finlandin johtaja Jarkko Lehtonen sanoo.

Kuljetusyhtiöillä on toisenlainen näkemys asiasta. Suomalaiset  kuljetusyhtiöt ja hotelliketjut ovatkin jättäneet yhteisen vetoomuksen Visit Finlandialle Pohjoismaihin suuntautuvan markkinoinnin puolesta.

Ruotsin kasvuviraston viimeisimmän tilaston mukaan Suomesta tehtiin viime vuonna noin 4 miljoonaa vierailua Ruotsiin ja heidän tuomansa rahamäärä oli  noin 4,5 miljardia kruunua. 

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.