Foto: TT

Suomenkielisiltä vanhuksilta huijattu jälleen rahaa

Uppdaterad
Publicerad

Suomenkieliset ikähimiset ovat joutuneet huijauksen uhreiksi eteläisessä Tukholmassa.  

Tähän asti poliisi on kohdannut kolme samanlaista tapausta muutaman päivän sisällä. Kaikissa tapauksissa uhreiksi ovat joutuneet vanhemman ikäpolven suomenkieliset asukkaat Skogås-Trångsund alueella.  

Uhreille on tullut puhelinsoitto, jossa tuntematon henkilö esittäytyy uhrin lapsenlapseksi tai lapsenlapsen ystäväksi. Soittaja puhuu suomea ja kertoo, että jotain äkillistä on tapahtunut ja että hän tarvitsee rahaa. 

– Sitten soittaja sanoo, että ei voi tulla itse käymään, vaan hän lähettää ystävänsä noutamaan rahoja. Eräässä tapauksessa huijari onnistui saamaan vanhuksen kotonaan säilyttämänsä käteiset, yhteensä 3.000 kruunua, kertoo poliisi Jan Olsson. 

Toisessa tapauksessa huijari onnistui keplottelemaan uhrin pankkikortin ja sen tunnusluvun. Tällöin uhrilla ei ollut käteistä kotonaan.  

Kolmesta samanlaisesta tapauksesta on nyt tehty rikosilmoitus poliisille ja kyseessä on rikokset, joiden selvittämiseen poliisi priorisoi. 

– En ymmärrä miten joku voi käyttää tällä tavalla hyväksi vanhempia ihmisiä. Tämä on äärimmäisen järkyttävää, toteaa poliisi Jan Olsson.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.