Takanen Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi

Uppdaterad
Publicerad

Göteborgin kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Anna Takanen on valittu johtajaksi Tukholman kulttuuritalon kaupunginteatteriin. Takanen uskoo suomalaisen taustansa näkyvänsä myös uudessa työssään.

Anna Takasen rekrytointi Tukholman kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi sujui riuskasti. Takasen edeltäjä siirtyi Dramatenin johtajaksi vain puolen vuoden työskentelyn jälkeen. Anna Takanen ei kuitenkaan epäröinyt, kun häneltä kysyttiin kiinnostaisiko pesti Tukholmassa.

–Päätös ei ollut henkilökohtaisten suunnitelmien osalta aivan helppo, mutta ammatillisesti tuntuu hyvältä tulla takaisin, Anna Takanen sanoo.

Anna Takanen työskenteli Tukholmassa ennen kuin lähti Göteborgin kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi lähes yhdeksän vuotta sitten. Göteborgissa Takanen on antanut suomalaisen taustansa näkyä. Hänen viimeisenä työpäivänä ensi helmikuussa teatterissa saa ensi-iltansa näytelmä Fosterlandet, jota Takanen on itse sotalapsen tyttärenä ollut muovaamassa.

–Se perustuu omaan tarinaani, isästäni joka menetti kielensä, identiteettinsä. Tuntuu hyvältä jättää niin henkilökohtainen työ Göteborgin kaupunginteatterille.

Takasen Tukholmaan rekrytoinut Benny Fredriksson uskoo, että Takasen monikulttuurinen tausta näkyy tämän työskentelyssä.

–Hänellä on kokemusta ulkopuolisuudesta, Annan kanssa on ollut ainutlaatuista tehdä työtä tasa-arvokysymysten kanssa, on haaste ottaa monikulttuurisuuskäsite vakavasti, Fredriksson sanoo.

–Itselläni on monikulttuurinen identiteetti, suomalaisen nimeni takia minulta kysytään, osaanko suomea. Puhuin lapsuudestani radion kesäpuhujana 2006, siitä että minua kiusattiin suomalaisuuteni takia. Rasismi on vaikuttanut minuun paljon, Takanen kertoo.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.