Karkulahti-romaani on saanut nimensä kuvitellusta vanhasta talosta, jonka kirjailija on sijoittanut synnyinseudulleen Pohjois-Pohjanmaalle. Romaanin nimi viittaa sen teemaan, karkaamiseen ja itseltään pakenemiseen.

– Se, että asiat on jättänyt taakseen ei tarkoita sitä, että ne ovat hävinneet, vaan jossain vaiheessa ne on kohdattava. Surut ja pettymykset ja syyllisyys,  jota ihminen ehkä kantaa sisällään.

Tiina Laitila Kälvemark viihtyy tallilla ja monet ideat ovat kirkastuneet ratsastusretken jälkeen.

– Usein kun olen ollut täällä tallilla , tehnyt fyysistä työtä, lakaissut tallin käytäviä ja luonut lantaa, harjannut savisia hevosia, lähden pyörällä kotiin päin. Silloin metsän keskellä pyöräillessä saattaa tulla joku kirkas lause mieleen.

Karkulahden asukkaita ovat vanha, halvaantunut Elisabeth ja tämän aikamiespoika Jaska, joka on avioitunut venäläisen Veran kanssa.

– Halusin kuvata ulkopuolisuutta ja rajoja ylittävää ihmiskohtaloa tässäkin kirjassa,  niin kuin edellisessäkin kirjassani. Se on teema,  joka minua kiinnostaa ehkä omista lähtökohdistanikin, ehkä sekin kun olen itsekin muuttanut maasta toiseen. Suomessa on aika paljon venäläisiä vaimoja, joten  se tuntui uskottavalta ja loogiselta.

Laitila Kälvemarkin esikoisteos oli novellikokoelma. Nyt romaanin kirjoittamisessa henkilöhahmojen luominen on vaatinut paljon aikaa:

– Olen todella elänyt Veran ja Elisabethin kanssa ihan kyllästymiseen asti ja yrittänyt asettua heidän nahkoihinsa ja kuvitella, miten he asiat kokisivat ja kehittänyt heille omaa ääntä. Nyt olen helpottunutkin, minun ei enää tarvitse heitä päivittäin miettiä.