Tuula Vertaselta huijattiin 4000 kruunua.

Vanhuksilta huijattu jälleen rahaa

Uppdaterad
Publicerad

Suomenkielisiin vanhuksiin kohdistuvat petokset jatkuvat poliisin mukaan edelleen. Huijareiden kohteeksi on joutunut yli 50 ruotsinsuomalaista vanhusta. Poliisin mukaan huijareita on vaikea saada kiinni, sillä todisteet ja tuntomerkit puuttuvat.

Huijauksille alttiita ovat erityisesti ne, joilla on läheiset sukulaissuhteet Suomeen. Sukulaiseksi tekeytyvä huijari kertoo olevansa onnettomuuden seurauksena rahan tarpeessa.  

Norrtäljeläiseltä Tuula Vertaselta huijattiin juurikin tällä tavalla 4000 kruunua. Tuula luuli keskustelevansa miehensä veljen pojan kanssa joka tarvitsi lainaksi rahaa.  

– Sen henkilön ääni kuulosti niin minun sukulaiselta, joten se sai minut uskomaan, että tämä on totta. Tämä on niin järkyttävää, miten voidaan tehdä vanhoille ihmistä tällaista, toteaa Tuula Vertanen.

Tuntomerkit puuttuvat

Rikostarkastaja Jan Olssonin mukaan ongelmana on se, ettei rikoksen tekijästä useinkaan ole tarkkoja tuntomerkkejä. Poliisin mukaan huijari on joko yksityishenkilö tai ryhmä, mutta kaikki puhuvat hyvää suomea.

– En muista yhtään miltä he näyttivät, olin niin shokissa, sanoo Tuula Vertanen.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.