Foto: Yle

Viinaselle kirjallinen varoitus

Uppdaterad
Publicerad

Suomen ulkoministeriö on antanut kirjallisen varoituksen entiselle Tukholman suurlähettiläälle Jarmo Viinaselle. Syynä on ”epäasiallinen käytös” lähetystön päällikönä. Viinanen siirrettiin pois tehtävistään ennenaikaisesti viime kesänä.

Suomen Tukholman uudeksi suurlähettilääksi valittiin viime viikolla ulkoaisanneuvos Matti Anttonen, mutta kohu virkaa aiemmin hoitaneen Jarmo Viinasen ympärillä jatkuu. Suomen ulkoministeriö päätyi torstaina antamaan Viinaselle varoituksen, koska ”Viinanen ei käyttäytynyt suurlähettilään arvon, ulkoasiainneuvoksen ja edustuston päällikön virka-aseman ja tehtävien edellyttämällä tavalla”.

Ahdistelua ja vihjailua

Jarmo Viinasen toimet nousivat otsikoihin heinäkuussa, kun suomalaiset tiedotusvälineet kertoivat hänen ahdistelleen ja kohdelleen epäasiallisesti alaisiaan sekä Tukholman suurlähetystössä että aiemmin New Yorkissa. Ulkoministeriö teki myös sisäisen tarkastuksen edustustossa viime keväänä.

jarmo viinanen

Viinanen itse on kiistänyt toimineensa virkavelvollisuuksien vastaisesti.

– Varoitukselle ei mielestäni ole virkamieslain mukaisia perusteita. Olen pahoillani, jos joku on kokenut käytökseni epäasialliseksi, hän kommentoi huomautusta Suomen tietotoimistolle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö komensi Viinasen takaisin Suomeen alkusyksystä, koska hänen toimintaedellytystensä Tukholmassa katsottiin heikentyneen. Tällä hetkellä Viinanen työskentelee ministeriössä asiantuntijatehtävissä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

jarmo viinanen

Mer i ämnet