Foto: TT

”YK on ainoa mahdollisuus kriisien ratkaisussa”

Uppdaterad
Publicerad

YK:n Ruotsin asiantuntijaryhmässä istuva Pohjoismaiden Afrikka Instituutin johtaja Iina Soiri sanoo, että kansainvälinen yhteisö on turhautunut YK:n toimintakyvyttömyyteen maailman konfliktien ratkaisussa. YK:n toimintaa hankaloittaa muun muassa se, että osa jäsenmaista ei noudata järjestön peruskirjaa.

Ensi vuoden alusta YK:n uutena pääsihteerinä aloittavalla portugalilaisella António Guterresilla on mittava työ edessään. Syyrian tilanne on yksi polttavimmista kysymyksistä mutta myös monet muut suuret konfliktit vaativat ratkaisuja. YK:n turvallisuusneuvoston Ruotsin delegaation asiantuntijaryhmässä istuva Iina Soiri sanoo, että Guterresilta odotaan uudistuksia järjestön toimintaan.

– Suurin osa kansainvälisestä yhteisöstä on saanut tarpeekseen YK:n toimintakyvyttömyydestä ja haluaa ratkaisuja konflikteihin. Oletettavaa on, että uusi pääsihteeri aloittaa kautensa uuudistamalla YK:tä, Soiri arvioi.

YK:n toimintaa monimutkaisten konflikten ratkaisussa on pidetty hampaattomana. Toimintakyvyttömyyden taustalla on muun muassa se, että osa jäsenmaista ei noudata järjestön peruskirjaa.

– Jäsenmailla on kansallisia intressejä tai ne ovat osallisina konflikteissä ja tämä estää YK:n toimintaa, kun jäsenmaat käyttävät veto-oikeuttaan. Toisaalta YK on ainoa mainio mahdollisuus konfliktien ratkaisussa. Kriisit pitää ratkaista kansainvälisillä foorumeilla, Soiri selvittää.

Toisaalta YK on välittänyt monia sitoumuksia kuten ilmastosopimuksen. Myös Afrikassa YK:llä on keskeinen välittäjän rooli.

– Afrikalle YK on mahdollisuus keskustella tasapuolisesti ja demokraattisesti, koska kaikilla mailla on siellä edustus, Afrikka Instituutin johtaja Iina Soiri summaa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.