Annika Hirvonen Falk toimii nyt kansanedustajana. Foto: Stina Stjernkvist/TT

Hirvonen Falk pyrkii yhä ympäristöpuolueen johtoon

Uppdaterad
Publicerad

Ympäristöpuolueen naispuolisesta äänitorvesta äänestetään tammikuussa.

Isabella Lövin jättää tehtävänsä tammikuussa, ja marraskuun 26. päivä tuli tieto, että ympäristöpuolueen vaalivaliokunta ehdottaa uudeksi naispuoliseksi äänitorveksi nykyistä puoluesihteeriä Märta Stenevitä.

Kansanedustajana nyt toimiva Annika Hirvonen Falk oli mukana kahdeksan naisen kandidaattiryhmässä, joista yksi oli Stenevi. Hirvonen Falk arveli 27. marraskuuta SVT Uutisille, että tammikuussa ehdolla olisi kuitenkin useampi ehdokas.

Ja tänään 30. marraskuuta Annika Hirvonen Falk paljasti asettuvansa itse ehdolle tammikuun äänestyksessä:

– Olen päättänyt jatkaa ehdokkaana. Olen saanut vahvaa tukea monilta, Hirvonen Falk kertoi uutistoimisto TT:n haastattelussa.

Kahdeksan kandidaattiryhmästä on vielä jäljellä muutama ehdokas, jotka eivät ole kertoneet suunnitelmistaan, jättävätkö ehdokkuuden vai asettuvatko ehdolle tammikuussa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.