Eläkeläisjärjestöt kritisoivat hallitusta toimettomuudesta

Uppdaterad
Publicerad

Eläkeläisjärjestöt supistavat toimintaansa ja lomauttavat työntekijöitään vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi. Järjestöt eivät ole saaneet hallitukselta toivomaansa lisärahoitusta.

Koronapandemia on aiheuttanut taloudellisia ongelmia kaikenlaisessa järjestötoiminnassa, ja myös eläkeläisjärjestöt ovat saaneet kokea talousvaikeuksia.

Eläkeläisjärjestöt PRO, SPF Seniorerna sekä Ruotsinsuomalaiset eläkeläiset kertovat SVT Uutisille olevansa pettyneitä hallituksen toimiin heidän kohdallaan. Järjestöt ovat toivoneet korotusta yleiseen valtiontukeen, ja kertovat vedonneensa hallitukseen useita kertoja kevään aikana.

korona

Ei vastakaikua

SPF Seniorerna –järjestön pääsihteeri Peter Sikström toteaa olevansa pettynyt siihen, että järjestöt ovat auttaneet levittämään eteenpäin hallituksen ja Kansanterveysviraston viestiä pandemian aikana, mutta vastakaikua ei ole tullut kun järjestöt ovat toivoneet lisää rahoitusta.

– Samaan aikaan näemme kuitenkin, että entistä useammat organisaatiot ja yritykset saavat kohdistettua tukea toiminnan käynnissä pitämiseen, Sikström toteaa.

Tapahtumat ja jäsenmaksut tärkeitä tulonlähteitä

Sosiaaliministeriö on antanut Sosiaalihallitukselle tehtäväksi jakaa vuosittain valtiontukea yli 30 000:n jäsenen eläkeläisjärjestöille, joiden katsotaan ajavan eläkeläisten etua. Tukien suuruus määräytyy jäsenten lukumäärän perusteella. Suurimmat tukien vastaanottajat ovat Pensionärernas Riksorganisation PRO sekä SPF Seniorerna. Ruotsinsuomalaisista järjestöistä tukia saavat Ruotsinsuomalaiset eläkeläiser RSE sekä Suomalaisten Eläkeläisten Keskusliitto SEKL.

Valtaosa järjestöjen tuloista tulee kuitenkin muualta kuin valtiontuista. Iso osa PRO:n tuloista tulee tapahtumissa myytävistä arvoista. SPF Seniorerna -järjestön talous pyörii taas suurilta osin jäsenmaksuilla, joita järjestö keräsi viime vuonna noin 42 miljoonaa kruunua.

– Nyt voimme järjestää jonkin verran tapahtumia ulkoilmassa, mutta keväällä meidän piti perua kaikki. Ja yhdistys, jossa ei tapahdu mitään, ei houkuttele uusia jäseniä, toteaa SPF:n pääsihteeri Peter Sikström.

Projektirahoitus ei riitä

Kulttuuriministeriö julkisti toukokuussa 50 miljoonan kruunun apurahapaketin, jota voi hakea iäkkäiden yksinäisyyden ehkäisemiseen. Järjestöt ovat kuitenkin kritisoineet pakettia, sillä rahat täytyy sitoa yksittäisiin projekteihin.

Sikström kommentoi, että apurahapaketin varoja on vaikea käyttää ylipäänsä, jos niillä ei saa kattaa tavallisia toimintakuluja.

– Meidän pitää siis käyttää omaa pääomaamme toiminnan ylläpitoon, ja minun on pitänyt lomauttaa suuri osa henkilökuntaani, Sikström kertoo.

SVT Uutiset tavoitteli Sosiaaliministeriötä kommentoimaan eläkeläisjärjestöjen toivetta valtiontuen korotuksesta, mutta ei saanut vastausta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet