Euroopan neuvoston edustaja: Vähemmistölasten oikeudet eivät näytä toteutuvan Ruotsissa

Uppdaterad
Publicerad

Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmä vierailee Ruotsissa keskustelemassa vähemmistöjen edustajien kanssa. Tekeillä on uusi raportti Ruotsin vähemmistöpolitiikan tilasta. Tavattuaan ruotsinsuomalaisten edustajat, Euroopan neuvoston edustaja totesi olevansa yllättynyt siitä, että vähemmistökielisten lasten oikeuksien toteutumisessa näyttää olevan puutteita.

Ruotsi on jo kuudentoista vuoden ajan saanut Euroopan neuvostolta kritiikkiä siitä, ettei se noudata vähemmistökielisopimusta koulutuksessa. Tekeillä olevaan raporttiin ruotsinsuomalaisten edustajat nostivat esille useita kysymyksiä.

– Erityisesti painotimme kantavien rakenteiden puuttumista eli Ruotsissa vähemmistöasioissa vastuu siirtyy helposti kansalliselle vähemmistölle itselleen, Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan varapuheenjohtaja Petra Palkio kertoo.

Tarve omalle viranomaiselle

Ruotsinsuomalaisten edustajat puhuivat tapaamisessa myös erillisen viranomaisen tarpeesta. Tämä valvoisi vähemmistön oikeuksien toteutumista Ruotsissa. Myös vähemmistökielisten lasten kielelliset oikeudet ja oikeus omaan kulttuuriin sekä tarve suomenkieliselle toimittajakoulutukselle nousivat esiin tapaamisessa.

Kansainvälinen paine tärkeää

Saamekäräjien hallituksen varapuheenjohtaja Lars Miguel Utsi pitää tärkeänä, että Ruotsiin kohdistuu kansainvälistä painetta.

– On hyvä, että kansainvälinen järjestö kritisoi Ruotsia. Näin voimme viitata siihen, kun olemme yhteydessä hallitukseen ja ajamme asioitamme. Joskus myös näkyy, että hallitus ottaa huomioon esitetyn kritiikin. Tärkeintä on, että Ruotsia painostetaan huomioimaan oikeutemme.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.