Finnkampenin kohtalo vaakalaudalla

Uppdaterad
Publicerad

Maaottelun voitonkarjunnat voivat jäädä raikumatta Tampereen Ratinan stadionilla. Pandemia ja matkustusrajoitukset laittavat kapuloita perinteikkään urheilutapahtuman rattaisiin.

Tämän vuoden Suomi-Ruotsi-maaotteluun on aikaa alle kuukausi, mutta koronapandemian takia on epävarmaa järjestetäänkö sitä lainkaan. Perjantaina 7. elokuuta Suomen urheiluliitto kokoontuu päättämään maaottelun kohtalosta.

Etukäteen on väläytelty erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi että Tampereella järjestettäisiin korvaavat kisat, joihin osallistuisi ainoastaan suomalaisia urheilijoita. Ruotsinsuomalainen yleisurheilukonkari Raimo Mononen puolestaa ehdottaa, että kisat järjestettäisiin samaan aikaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Näin ruotsalaisurheilijat jäisivät kotikentälleen keräämään pisteitä.

korona

Pitkä perinne

Suomen ja Ruotsin välinen maaotteluperinne on ainutlaatuinen kahden maan kamppailu, ja maaotteluita on järjestetty jo vuodesta 1925. Täysin katkeamaton perinne ei kuitenkaan ole ollut, sillä myös sotavuosien tienoilla maaottelut jäivät väliin.

Katso video, jolla Raimo Monosen haastattelun ohella SVT:n urheilutoimittaja Hannes Nybergin kommentti suomeksi.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet