Videolla Ellika Frisell (oik.) kertoo, millaista inspiraatiota hän on saanut kansanmusiikin soittamiseen sekä mikä on soittajan suhde musiikkiin. Foto: SVT/arkiv

Suomalaismetsien musiikkiperinne elää: ”Olen osa pitkää ajallista ketjua”

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsissa sijaitsevien suomalaismetsien kansanmusiikkiperinne ulottuu vuosisatojen taakse. Palkittu kansanmuusikko ja pedagogi Ellika Frisell on soittanut musiikkia Taalainmaan suomalaismetsistä pelimanniuransa alusta saakka.

Taalainmaan, Hälsinglandin ja Gästriklandin suomalaismetsien kansanmusiikkiperinne ulottuu aina 1600-luvulle saakka tai vieläkin kauemmaksi.

Perinteen jatkajiin kuuluu Kuninkaallisen musiikkiakatemian kansanmusiikkipalkinnon saanut Ellika Frisell. Hän on soittanut pitkään niin sanottua Bingsjö-musiikkia Taalainmaan suomalaismetsistä.

”Rytminen lähestymistapa”

Yksi Frisellin taalainmaalaisista oppimestareista oli Pekkos Kustaa eli Päkkos Gustaf, Bingsjön Pekkosgårdenista.

– Gustafin soiton punaisena lankana kulki pulssi, hänellä oli jännittävän rytminen lähestymistapa. Hän oli päässyt todella pitkälle omassa tavassaan soittaa.

Frisell on yksi noin sadasta kansanmusiikkia soittavasta ammattilais- ja harrastajamuusikosta, jotka esiintyivät viikonloppuna Sandvikenin Ovansjöfesten-kansanmusiikkifestivaalissa.

Kartta suomalaismetsistä Taalainmaan, Hälsinglandin ja Gästrikslandin alueilla. Foto: SVT

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.