Islannin ilmavalvonta tulisi halvaksi

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsin ja Suomen puolustuspolitiikan suurin haaste on rahapula, joka tulevaisuudessa vain pahenee.

– Varmasti kaikissa Euroopan maissa tällä hetkellä taloudelliset haasteet ovat ne suurimmat, valtiosihteeri Marcus Rantala aprikoi.

Molemmissa maissa puolustusvoimat on laitettu tiukalle säästökuurille. Sen sijaan Islannin ilmavalvontaan tuntuu niin Suomelta kuin Ruotsilta löytyvän valmiutta – ja varoja.

– Mistään suurista summista ei ole kyse. Puolustusvoimien uudistuksella säästetään noin 120 miljoonaa euroa vuosittain. Islannin ilmavalvonta maksaa vähän riippuen laskutavasta noin 500 000 euroa, valtiosihteeri Marcus Rantala selvittää.

Puolustuspolitiikka kiinnostaa

– Kun lukee sanomalehtiä Suomessa niin tuntuu, että turvallisuuspolitiikka kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon, Hanna Ojanen Suomen Ulkopoliittisesta instituutista sanoo.

Viimeisin puheenaihe Suomessa on ollut Islannin ilmavalvonta, mutta puolustusvoimien säästöt ovat puhuttaneet vielä enemmän.

– On puhuttu siitä, mihin nämä säästöt kohdistuvat ja onko niille vaihtoehtoja. Tästä oli jo alkuvuodesta hyvin paljon puhetta. Siinä välissä ehti vielä käydä venäläinen kenraali puhuttamassa suomalaisia, joten tänä vuonna on näitä puheenaiheita todella riittänyt, Hanna Ojanen kertaa. 

Ruotsissa ei keskustella

Ruotsissa vastaavaa keskustelua ei juuri käydä.

– Ei ole keskustelua tärkeistä kysymyksistä eikä syvistä ratkaisevista kysymyksistä. Sitä ei käydä, Maanpuolustuskorkeakoulun lehtori Tomas Ries sanoo.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.