Itämeri – Länsimeri?

Uppdaterad
Publicerad

Suomessa populistipuolue Perussuomalaisten kansanedustaja Pertti ”Veltto” Virtanen kampanjoi sen puolesta, että Itämeren nimi muutettaisiin Länsimereksi. Virtasen mielestä Itämeri-nimitys on jäänne Ruotsin vallan ajalta ja Virossakin samaa vesialuetta nimitetään Länsimereksi.

Kansanedustaja Pertti ”Veltto” Virtasella on missio. Hän haluaa Itämerelle uuden nimen. Virtasen mukaan nykyinen nimi on ikävä jäänne historiallisen valtapolitiikan ajoilta.

– Ensin kaikki tavallaan niin kuin luulee, että se on vitsi... mutta sitten kuitenkin tajuaa että se on totta. Virtanen on kerrankin oikeassa, se on on länsimeri.

Kansanedustajakollegat eivät kuitenkaan lämpiä ajatukselle:

Keskustan Mirja Vehkaperän mukaan Itämeri on vakiintunut nimi ja on tärkeämpää keskittyä Itämeren suojeluun kuin nimen muuttamiseen.

– Minä luulen, että meidän identiteetti kestää sen, että meillä on Itämeri. On isompiakin asioita, joihin pitäisi puuttua. Enemmän minua nyppii se, että valtion virastot ovat nykyisin semmoisia nimeltään, että kohta ammattilainenkaan ei tiedä mitä missäkin

valvotaan, harmittelee sosiaalidemokraattien Tarja Filatov.

Itämeren suomenkielinen nimi on käännöslaina Ruotsin Östersjö:stä. Suomen kannalta nimi on maantieteellisesti harhaanjohtava, sillä Itämerihän sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi onkin Länsimeri. Veltto Virtasen mielestä se, että Suomi muuttaisi Itämeren nimen, vaikkapa Länsimereksi, kertoisi todellisesta itsenäisyydestä.

– Ajatellaan lounatuuli, Lounameri, Lounameri yhdistää etelän ja lännen, tai sitten Meripihkameri, Ambersea, kuulostaa hienolta. Suomenmeri, en osaa sanoa. En minä halua olla päällepäsmäri, minä kutsun koko kansan näihin luoviin talkoisiin.

Keskustan kansanedustaja Tuomo Hänninen:

– Ei, ei sytytä, pikkusen näistä arjen kysymyksistä on vähän liian kaukana, olisko liian filosoofinen kysymys, en oikein jaksa innostua.

– Sehän on käännetty suoraan Östersjöstä ei siinä mitään ongelmaa ole. Minun mielestäni tässä yhteiskunnassa on paljon suurempia asioita kuin Itämeren nimen muuttaminen, kokoomuksen Eero Lehti toteaa.

A.K.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.