Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Kulttuuriyhteistyö saa lähitulevaisuudessa uusia muotoja, arveltiin Tukholman tapaamisessa. Foto: SVT

Kulttuurieliitti skoolasi Tukholmassa: yhteisprojekteille!

Uppdaterad
Publicerad

Tiistai-iltana Suomen ja Ruotsin kulttuurieliittiä kokoontui Tukholman kaupunginteatteriin juhlimaan. Samalla suunniteltiin uusia yhteisiä projekteja. Yhteistyöksi ei enää riitä se, että tehdään vierailuja naapurimaahan

Moni osanottajista toivoo että yhteinen kulttuurikenttä laajenisi vielä nykyisestäänkin.

''Pohjola on tulevaisuus''

Maria Sid, Tukholman kaupunginteatterin johtaja näkee monia uusia yhteistuotantomahdollisuuksia. Hän uskoo pohjoismaisen yhteistyön jääneen ainakin jossain määrin E:n ja muun laajan kansainvälisen toiminnan jalkoihin.

– Olen kaivannut tätä pohjoismaista yhteistyötä ja luulen että moni on siitä samaa mieltä.

''On löydettävä välimuotoja''

Aiemmin monet yhteisprojektit on tehty ruotsiksi. Sid uskoo asian muuttuvan lähitulevaisuudessa. Hän kertoo, aikaisemmin teatteriseurueet kävivät naapurimaissa esiintymässä.

– Minä luulen että me voimme löytää välimuodon. Me olemme esimerkiksi aloittaneet kaksikieliset esitykset, joissa vaihdetaan kieltä kesken kaiken, hän sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.