Foto: Södra Teatern

Lo Kauppi tuo Märta Tikkasen klassikon nykynäyttämölle

Uppdaterad
Publicerad

Märta Tikkasen kirjaan ”Miestä ei voi raiskata” perustuva näytelmä saa ensi-iltansa Tukholman Södra Teaternissa. Näytelmän ohjannut Lo Kauppi sanoo, että hän ei hämmästyisi, vaikka osa yleisöä kävelisi salista ulos.

Ohjaaja Lo Kauppi on kirjailijan luvalla siirtänyt tapahtumat nykyaikaan ja tehnyt päähenkilöstä 10 vuotta vanhemman. Hän alkoi työstää kirjaa näytelmäksi jo ennen Me Too -liikettä, mutta sanoo, että keskustelu seksuaalirikoksista on vasta alussa.

– En tiedä, onko aika kypsä, ehkä yleisö häipyy. Mies voi raiskata alaisensa, vertaisensa tai itseään arvoasteikossa ylemmän. Tässä Märta antaa naisen tehdä sen.

Ohjaaja sanoo toivovansa, että keskustelu seksuaalirikoksista etenisi nykyisestä kahteen leiriin jakautumisesta sekä uhrin tai tekijän julkisesta häpäisemisestä.

– Tikkasen kirja on mahtava. Se on niin rohkea, ja se kirjoitettiin 40 vuotta sitten. Se on edelleen yhtä epäsovinnainen. Kukaan ei ole nähnyt naisen käyttävän seksuaalista nautintoaan loukatakseen miestä, ei teatterissa eikä elokuvassa – niin on kirjassa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.