Foto: SVT

Lycksele paikkaa opettajapulaansa suomalaisvoimin

Uppdaterad
Publicerad

Västerbottenin läänissä sijaitseva Lyckselen kunta on rekrytoinut opettajia Suomesta. Heti kesällä aloittaa viisi lahden takaa tullutta opettajaa, joista kaksi jatkaa töitä viellä syksyllä. Kunta on kiinnostunut palkkaamaan lisää opettajia Suomesta.

Vaasan rekrytointimessuilta Lyckseleen lähti yksi erityisopettaja, kaksi esikouluopettajaa ja opettajaa sekä kaksi kieltenopettajaa. Kaikilla heistä on suomalainen opettajatutkinto. Heidän työpaikkansa on Lyckselen Lovskolan.

– Haluan nähdä miten koulu toimii Ruotsissa ja laajentaa perspektiiviä, Ruotsiin opettajaksi lähtenyt Hanna Sandberg kertoo.

Lyckselen koulutoimenjohtaja Samuel Lundström sanoo voivansa palkata kuntaansa enemmänkin suomalaisopettajia. Tarve on niin suuri, että paikkoja olisi jopa 10-20 suomalaisopettajalle jo viiden rekrytoidun lisäksi. Hän kehuu rekrytointia Vaasasta, jossa opettajaehdokkaat ovat valmiiksi ruotsinkielisiä. 

– Suomen opettajakoulutus on vähintään yhtä hyvä kuin Ruotsissa. Lisäksi suomalaisopettajat saavat Ruotsissakin pätevyyden useimmissa aineissa, joissa heillä on pätevyys kotimaassaan, Lundström painottaa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.