Rajaliikenne helpottuu – työmatkat ja muu välttämätön matkustus sallitaan

Uppdaterad
Publicerad

Suomen ja Ruotsin välinen rajaliikenne helpottuu toukokuun 14. päivä alkaen. Suomen hallitus ilmoitti torstaina, että rajavalvontaa jatketaan, mutta työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne sallitaan. Vapaa-ajanmatkailua rajan yli ei edelleenkään suositella.

Suomen uudet linjaukset ovat jatkoa maaliskuussa tehdylle päätökselle, jolla palautettiin rajavalvonta ja suljettiin tietyt rajanylityspaikat.

Toukokuun 14. päivä lähtien Suomen ja Ruotsin rajan yli pääsee työmatkaliikenteen lisäksi myös muu välttämätön liikenne. Rajanylityksen välttämättömyyden perustelua ei enää tarvita eli myös lähiomaisten tapaaminen helpottuu.

Muu välttämätön liikenne voi olla esimerkiksi hautajaiset, häät, henkilökohtaiset syyt tai esimerkiksi saamelaisten elinkeinon ja kulttuurin harjoittaminen.

Rajavalvonta jatkuu koronan takia Suomen maarajoilla, satamissa ja lentokentillä vielä kesäkuun puoliväliin.

Vapaa-ajan matkustamista rajan yli ei edelleenkään suositella. Rajoitukset eivät vaikuta Suomen kansalaisten ja heidän perheenjäseniensä oikeuteen saapua maahan tai lähteä maasta. Maahan saapuvan henkilön tulee noudattaa omaehtoista kahden viikon karanteenia.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.