– Haluamme siirtää kulttuuriperintömme lapsillemme, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sanoo Lisa Hennix-Raukola. Foto: Met Nuoret

Meänkieltä elvytetään kielipaketin avulla

Uppdaterad
Publicerad

Meänkielen osaamisesta on aikaisempaa enemmän hyötyä työmarkkinoilla, arvioi Met Nuoret -järjestö. Tornionjokilaaksolaistaustaisten nuorisojärjestö Met Nuoret lähetti puoli vuotta sitten kielipaketin liikkeelle kielen elvyttämiseksi. Sen saama vastaanotto on myönteinen.

Meänkieli on vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen siirtynyt seuraavalle sukupolvelle yhä harvemmin. Uuden materiaan voimin kielensä menettäneet pyrkivät auttamaan samanlaisia nuoria vanhempia siirtämään kieltä eteeenpäin, vaikka oma kielitaito olisi puutteellinen tai suorastaan olematon.

Kielipakettia ovat tilanneet varsinkin meänkielen hallintoalueen maakäräjät ja kunnat. Enemmän tai vähemmän kielensä menettäneiden perheiden parissa se on otettu hyvin vastaan. Met Nuoret -järjestön arvion mukaan mieänkielestä on myös käytännön hyötyä.

Eurooppalaisen ELDIA-tutkimuksen mukaan meänkielen taito on hypännyt Ruotsissa lähes kahden sukupolven yli. Nykyisin suurin osa sen puhujista on nyt seitsemänkymppisiä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.