Kesätyö monella nuorella tänä vuonna ulottumattomissa

Uppdaterad
Publicerad

Kunnilla olisi varaa työllistää valtion tuella

Työnvälityksen mukaan ilmoitukset avoimista kesätyöpaikoista putosivat huhtikuussa puoleen tavanomaisesta. Todennäköisesti myös moni ilmoitetuista kesätyöpaikoista on jäänyt täyttämättä.

Sam Koskinen sai tietää maaliskuussa, ettei tiedossa enää ollutkaan kesätöitä laivalla.

korona

– Itkin, koska olisin halunnut tehdä töitä, mutta siitä ei tullut mitään tämän pandemian takia, hän kertoo.

Maaliskuun jälkeen Sam on hakenut kahtatoista muuta työtä, mutta tuloksetta.

Kunnille on myönnetty rahaa

Monen nuoren ensimmäinen kesätyö on ollut kunnan järjestämä, ja hallitus onkin nyt myöntänyt kunnille 180 miljoonan kruunun tukipaketin juuri nuorille tarkoitettuihin töihin. Mutta nykytilanteessa kuntien on vaikea löytää tehtäviä, joihin nuoria voi palkata.

– Tuosta summasta noin 45 miljoonaa on nyt varattuna, mutta toivottavasti useammat kunnat löytävät nuorilleen töitä, sanoo työmarkkina-analyytikko Johan Eklöf työnvälityksestä.

Helpotusta työtilanteeseen voi tulla myös turismin saralta, jos hallituksen äskettäinen ilmoitus kotimaan matkustusrajoitusten purkamisesta kohentaa alan tilannetta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet