Pandemia-ajan järjestelyjä rajalla puretaan piakkoin

Uppdaterad
Publicerad

Ja vaikka tartuntatilanne pahenisi Ruotsissa, terveet ja testatut matkustajat ovat tervetulleita Suomeen.

Syyskuun 19. päivä alkaen Suomi muuttaa pandemia-ajan rajoituksiaan siten, että esimerkiksi ruotsalaisten matkustus Suomeen helpottuu.

Matkustuksen osalta Suomi nimittäin nostaa uudeksi tartuntojen raja-arvoksi 25 koronatapausta sataa tuhatta asukasta kohti edeltävän kahden viikon aikana.

korona

Pandemia-ajan järjestelyjä aletaan siis pian purkaa rajalla, ja arkimatkustus maasta toiseen tulee helpottumaan.

Entä jos trendi kääntyy?

Vaikka tartuntojen määrä lisääntyisi Ruotsissa, Suomeen voi silti matkustaa ilman kahden viikon karanteenia. Mutta silloin vaaditaan ennen lähtöä koronatesti, joka todistaa, ettei matkustaja ole saanut tartuntaa. Ja jos matkustaja aikoo jäädä maahan kolmea vuorokautta pidemmäksi aikaa, testi on uusittava Suomen puolella.

Videolla kommentit Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilältä (C), liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalta (SDP) sekä sisäministeri Maria Ohisalolta (VIHR/GRÖNA).

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet