Foto: TT

Pankkitunnukset aiheuttavat päänvaivaa Ruotsin ja Suomen rajalla

Uppdaterad
Publicerad

Suomessa asuvat Ruotsin eläkettä saavat eivät pääse näkemään eikä muuttamaan tietojaan Ruotsin eläkeviranomaisille, sillä suomalainen pankkitunnus ei käy Ruotsin viranomaisille.  

– Tämä on suuri ongelma, ja yksi esimerkki siitä, että kun viranomaiset ovat täysin siirtyneet digitaaliseen tunnistautumiseen. Se aiheuttaa ongelmia esimerkiksi Suomessa asuville, sanoo Päivi Koivupalo, Pohjoiskalotin rajaneuvonnan koordinaattori.

Myös Suomesta Ruotsiin muuttaneilla voi olla ongelmia pankki- ja virastoasioiden hoitamisessa. 

Ruotsalaisen pankkitunnuksen eli bank-id:n saaminen edellyttää ruotsalaista henkilökorttia. Norrbottenissa sen voi saada vain Luulajasta ja Kiirunasta. Haaparannalla se tarkoittaa 300 kilometrin matkaa, jotta bank-id:n voi saada. 

Ruotsin passi on kuitenkin hyväksytty tunnistamisdokumentti ja sen saa Haaparannan poliisi-asemalta. 

Ratkaisu voisi olla EU-maihin kohdistuva tunnistautumisjärjestelmä eIDAS. Ruotsin viranomaiset hyväksyvät tähän liittyneiden maiden pankkitunnukset. Suomi ei ole  kuitenkaan vielä mukana järjestelmässä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.