Poimi roska päivässä

Uppdaterad
Publicerad

Roska päivässä-liike sai alkunsa Suomessa kymmenen vuotta sitten, ja on sen jälkeen levinnyt ympäri maailmaa. Liikkeen idea on yksinkertainan: kuka tahansa voi auttaa pitämään lähiympäristönsä siistinä poimimalla roskan päivässä.

Pakilan musiikkiopiston ja Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun oppilaat tekevät yhteisen roskakävelyn. Lapset ovat itsekin sonnustautuneet roskilla koristeltuihin siivousasuihin. Kevätauringon sulattamien lumipenkkojen alta paljastuu kaikenlaista.

-Mä olen löytänyt sellasen sinisen jutskan ja pari muuta juttuu, kertoo Siiri Töyry saaliistaan.

Riku Koskenvaara ei hänkään ole tyhjin käsin.

– Löysin koko suolasipsipussin, jossa oli suolakeksejä sisällä. En todellakaan aio syödä niitä, Riku vakuuttaa.

Hanke on levinnyt kaikille mantereille

Roska päivässä -liike syntyi reilut kymmenen vuotta sitten, kun toimittaja Tuula-Maria Ahonen ja hänen lapsensa havahtuivat Helsingin roskaisuuteen. Ilona-tytär halusi Helsingistä siistiin mummon vierailulle, mutta tehtävä osoittautui kolmelle henkilölle ylivoimaiseksi.

– Silloin minulle tuli oivallus, että roska päivässä. Koskaan ei ole liian ylivoimaista urakkaa, Tuula-Maria Ahonen kertoo.

Nyt roska päivässä -liike on Ahosen mukaan levinnyt kaikille mantereille. Nuorimmat osallistuvat ovat 2-vuotiaita, vanhimmat 92. Kuka tahansa voi missä tahansa poimia roskan – tai enemmän päivässä.

– On tää aika kiva, kun voi auttaa luontoa, Saana Kesonen tuumii.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.