Poliisi ei ole innoissaan nuuskaturistien paluusta Haaparannalle

Uppdaterad
Publicerad

Suomalaisten matkailijoiden virta on lähtenyt kasvuun sen jälkeen kun Ruotsi luopui maahantulorajoituksista. Tämä on huomattu varsinkin Haaparannalla, johon saapuu päivittäin suuri määrä suomalaisia ostoksille. Kasseihin päätyy entiseen malliin nuuskaa ja erilaisia virvokkeita.

SVT Norrbottenin haastattelema mieskolmikko on ajanut Oulusta asti hakemaan nuuskaa. Kilometrejä heille kertyy yhteensä 240 mennen tullen.

Ruotsin puolella poliisi ei ole innostunut kasvaneesta ostosmatkailusta. Itäisen Norrbottenin poliisipäällikkö Lars Öberg muistuttaa, että Ruotsin koronatilanne oli vastikään koko Euroopan pahin. Vaikka rajatarkastukset poistuivatkin, niin vielä ei ole sopivaa ryhtyä matkustelemaan huolettomasti rajan yli, Öberg sanoo.

Liikenne Suomesta on lisääntynyt 25 prosentilla siitä huolimatta, että Suomen viranomaiset suosittelevat ulkomaanmatkoista pidättäytymistä.

Ruotsiin pääsee nyt tulemaan vapaasti, mutta Suomeen saapuvia koskevat edelleen rajoitukset ja ostosmatkailijat saatetaan ohjata koronatestiin.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.