”Politiikan jättäminen oli vaikea, mutta toisaalta helppo päätös”

Uppdaterad
Publicerad

Susanna Hedman tunsi vuoden 2015 aikaan, ettei enää kokenut edustamansa puolueen linjaa omakseen. Työssään vapaa-ajanohjaajana hän oli tavannut monia kovia kokeneita pakolaisnuoria.

Susanna Hedman ehti kuusivuotisen poliittisen uransa aikana moneen paikkaan. Hän istui Enköpingin kaupunginvaltuustossa, koululautakunnassa sekä puolueensa aluehallituksessa. Hedman paneutui muun muassa alueensa poliisi- ja museokysymyksiin.

Hän päätti kuitenkin lopettaa politiikassa, kun ympäristöpuolue oli osana Ruotsin hallitusta päättämässä rajojen sulkemisesta syksyllä 2015. Työssään vapaa-ajanohjaajana hän oli tavannut monia kovia kokeneita pakolaisnuoria.

– En olisi voinut katsoa meidän nuoria silmiin, jos olisin ollut sellaista päättämässä.

Hedman kertoo toki muistavansa kaikki mielenkiintoiset ja antoisatkin politiikkaan liittyvät asiat, mutta keskittyy nyt nauttimaan arjesta ja työstään vapaa-ajanohjaajana.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.