Maailmanlaajuisesti ristelymatkailijoita arvioidaan tänä vuonna olevan 27,2 miljoonaa. Itämeren risteilyt ovat nousseet kolmanneksi suurimmaksi kohteeksi maailmassa. Foto: SVT

Risteilyalusten päästöt Itämereen vähentyneet

Publicerad

Tukholman satamiin saapuu kesän aikana kolmisen sataa kansainvälistä risteilyalusta. Niiden lasketaan tuovan mukanaan yli 600 000 matkustajaa.

Itämeren kannalta laivaliikenteen aiheuttamat saasteet ovat vähentyneet takavuosista.

Yli kolme sataa metriä pitkä, viisitoistakerroksinen loistohotelli kelluu Stadsgårdenin rannassa Tukholmassa ja saa viereisen punavalkoisen aluksen kummasti kutistumaan silmissä.

Celebrity Silhouette -aluksella on 2 900 matkustajaa ja 1 200 hengen miehistö.

”Kahdeksan kymmenestä toimii oikein”

Yli 4 000 ihmistä tuottaa melkoisen määrän jätettä, mutta Tukholman satamista vastaava toimitusjohtaja Johan Castwall pitää tilannetta parempana kuin vielä joitakin vuosia sitten.

– Kahdeksan kymmenestä kansainvälisestä risteilyaluksesta pumppaa jätteensä asianmukaisesti Tukholmassa. Ne, jotka eivät näin tee, tyhjentävät jätevetensä usein jossakin muussa satamassa, esimerkiksi Helsingissä, jossa on myös erittäin toimiva jätevesien käsittelyjärjestelmä, Castwall kertoo.

Lasku mereen kielletään kokonaan 2023

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päätti pari vuotta sitten, että jätevesien laskeminen mereen kielletään uusilta risteilyaluksilta 2019.

Jo olemassaolevat alukset saavat siirtymäajan vuoteen 2021 asti, ja suoraan Pietariin matkaavat alukset vuoteen 2023 asti.

Itämeren alukset näyttäneet mallia

Soitto Maailman Luonnonsäätiön vahvistaa, että risteilyalusten ympäristötyö on muuttunut paremmaksi jo ennen kiellon voimaan astumista. Ruotsin, Suomen ja Baltian väliä seilaavat alukset ovat jo pitkään jättäneet käymäläjätteensä satamiin.

Myös kansainväliset loistoristeilijät ovat parantaneet tapojaan, sillä varustamojen maine ei enää kestä ulosteiden laskemista mereen kansainvälisillä vesillä.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.