Romanien kyläilyperinne joutui pandemiatauolle

Uppdaterad
Publicerad

Romaniperinteen keskiössä on huolenpito vanhemmista ja yhteydenpito sukalaisten kanssa. Pandemian aikana kylään ei ole päästy ja Suomessa sukulointi on jäänyt monelta kokonaan pois.

Covid 19-pandemia on ollut koettelemus suomalaistaustaisille romaneille, joiden perinteeseen kuuluu kunnioittava huolenpito vanhempien sukulaisten hyvinvoinnista. Monella on perheenjänseniä Suomessa ja matkat lahden yli ovat olleet osa arkea. Nyt vierailuja ei ole voitu tehdä ja tartuntatilanteen ollessa vaikeampi Ruotsissa kuin Suomessa, ovat monet myös kokeneet, ettei visiitti ole ollut yhtä tervetullut kuin aikaisemmin.

– Tämä meidän täytyy ymmärtää, arvioi romaniaktiivi Diana Nyman.

Hänen mielestään romanit ovat kuitenkin selvinneet pandemiasta suhteellisen hyvin vaikka vanhempien ihmisten yksinäisyys on ollut koettelemus sekä vanhuksille, että nuoremmille, jotka eivät ole voineet täyttää huolenpitotehtäväänsä niin hyvin, kuin olisivat halunneet.

– Historiassa on ollut ennenkin vaikeita aikoja, muistuttaa Diana Nyman.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.