Ruotsinsuomalainen koulu huipulla

Publicerad

Koululaisten osaamista on vertailtu viime päivinä niin kansainvälisesti kuin täällä Ruotsissa. Tukholman ruotsinsuomalainen koulu oli yksi niistä, jotka pärjäsivät hyvin, kun Kouluvirasto analysoi oppilaitten todistuksia.

Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun kuudesluokkalaisista kaikki täyttivät opetusvaatimukset Kouluviraston vertailussa. Koulun tulokset ovat korkeammalla kuin Ruotsissa tai Tukholmassa keskimäärin.

Kouluviraston vertailussa oppilaitten taitoja katsottiin matematiikassa, ruotsissa ja englannissa. Ruotsinsuomalaisessa koulussa hyviin keskiarvoihin on päästy seuraamalla tarkasti myös Suomen koulujen tavoitteita.

– Me seurataan esimerkiksi matematiikassa Suomen opetussuunnitelmia ja siksi meillä on niin hyvät arvosanat. Suomessa on korkeammat tavoitteet kuin Ruotsissa, sanoo rehtori Heli Lindström.

– Meillä tehdään paljon kielen kanssa töitä, me luetaan paljon, jopa tuhansia sivuja vuodessa, sanoo opettaja Asja Vuorenmaa.

300:n oppilaan koulussa oppimista autetaan myös siten, että oppilaille asetetaan selkeät raamit.

– Meillä opettaja opettaa ja käy läpi asiat oppilaitten kanssa, eli meillä ei ole niin paljon vapaata ryhmätyötä. Niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat selkeät tavoitteet, että mitä heiltä odotetaan, sanoo Vuorenmaa.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App StoreLadda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer

Koulu

Mer i ämnet