Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla kriminologian tutkijatohtori Karoliina Suonpää Helsingin yliopistosta arvioi sivullisten riskiä kuolla väkivallan uhrina. Foto: SVT

Sivullisen riski kuolla väkivallan seurauksena lähes yhtä suuri Ruotsissa ja Suomessa

Uppdaterad
Publicerad

Sivullisen riski kuolla sattumanvaraisen väkivallan seurauksena on suurin piirtein yhtä suuri Ruotsissa ja Suomessa, arvioi kriminologi Karoliina Suonpää. Tappava väkivalta on kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaista.

Kuolemaan johtaneiden veritekojen määrässä ei nykyisin ole yhtä suurta eroa Ruotsin ja Suomen välillä kuin aikaisemmin, mikäli määrät suhteuttaa maiden väkilukuihin.

– Voidaan ajatella, että ”huono tuuri” henkirikoksen uhriksi joutumisessa on molemmissa maissa yhtä suuri, arvioi kriminologian tutkijatohtori Karoliina Suonpää Helsingin yliopistosta.

Kehitys eri suuntiin

Väkilukuun suhteutettuna kuolemaan johtanut väkivalta on vähentynyt Suomessa kymmenen viime vuoden aikana. Ruotsissa kehitys on viime vuosina kulkenut päinvastaiseen suuntaan.

Ruotsissa laskutavasta riippuen 20–25 prosenttia väkivaltaisesti kuolleista on surmattu rikollisten välienselvittelyissä, selviää SCB:n tilastosta. Suomessa vastaava prosenttiluku on alle neljä.

Suomessa henkirikokset liittyvät tyypillisesti syrjäytyneiden alkoholinkäyttöön. Niiden määrä on 3,5 kertaa niin suuri kuin Ruotsissa. Ilman sitä väkivallan taso Suomessa olisi vain vähän Ruotsia korkeampi.

Väkilukuun suhteutettuna Suomessa ja Ruotsissa tehdyissä, kuolemaan johtaneissa veritöissä ei nykyisin ole yhtä suurta eroa kuin aikaisemmin. Lisäksi Ruotsissa nuorten miesten kuolleisuus viime vuosikymmenellä ylitti Suomen vastaavan. Foto: SVT

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.