Suomalaistaidetta Smedjebackenissa

Uppdaterad
Publicerad

Suomalainen Reino Laitasalo on ensimmäinen Ruotsin ulkopuolella työskentelevä Johan Ahlbäck -palkinnon saaja. Palkinto myönnetään taiteilijalle, joka kuvaa teoksissaan työväenkulttuuria. Smedjebackenin ruukkimijöössä olevassa näyttelyssä on esilllä Laitasalon maalauksia ja grafiikkaa neljänkymmenen vuoden ajalta.

– Reino Laitasalo on ainutlaatuinen taiteilija. Hänen teoksissaan saadaan seurata  ihmisen, työläisen, naisen ja miehen koko elämää sekä työmaalla että  työmaan ulkopuolella olevaa miljöötä, sanoo Anne Seppänen John Ahlbäck -säätiöstä.

Nyt  84-vuotiaan taitelijan juuret ovat Tampereella Pispalan työväenkortteleissa. Nykyisin hän asuu Riihimäellä.

Kunnianosoitus ruotsinsuomalaisille työläisille

Johan Ahlbäck -palkinnon antaminen juuri suomalaiselle työväentaitelijalle on säätiön mukaan myös kunnianosoitus niille tuhansille suomalaisille, jotka ovat tehneet – ja tekevät – töitä Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa palkinto on myönnetty taiteilijalle, joka ei asu Ruotsissa.

– Minun vanhempani ovat olleet töissä täällä Smedjebackenin valsverkissä. Minulla on työläisjuuret. Se että Reino on työväentaitelija, tuntuu hyvältä ja oikealta sydämessä, sanoo näyttelyvastaava Markku Miettinen.

Näyttely avataan huomenna lauantaina ja silloin myös itse taitelija Reino Laitasalo on paikalla. Näyttely on avoinna 20. lokakuuta asti.

Johan Ahlbäck

Johan Ahlbäck (1895-1973) oli ruotsalainen kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti työläisaiheisista teoksistaan. Ahlbäck itse aloitti työuransa kahdeksanvuotiaana Smedjebackenin valssaamossa. Myöhemmin hän pääsi taideoppiin Tukholmaan, mutta palasi takaisin kotiseuduilleen Smedjebackeniin vuonna 1931. Johan Ahlbäckin säätiö on jakanut taiteilijan nimeä kantavan palkinnon vuosittain vuodesta 1993.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.