Eristäytyminen varjostaa monen ikäihmisen arkea

Uppdaterad
Publicerad

Pandemian aikana ainakin noin 10 000 ihmistä on auttanut riskiryhmiin kuuluvia esimerkiksi ruoka- ja lääkeostoksissa, kertoo Ruotsin Punainen Risti SVT Uutisille.

Tilastoon sisältyvät vain erityiseen auttamisoperaatioon osallistuneet vapaaehtoiset. Erityisryhmien asiointiapua ovat pandemian aikana koordinoineet Punainen Risti, Ruotsin kirkko ja muutamat muut organisaatiot.

Ikäihmisiä ja muita erityisryhmiä auttaa kuitenkin myös suuri joukko ihmisiä, joiden määrä ei suoraan selviä tilastoista.

korona

Apua viikoittain

Uppsalalaisen Elsa Tiittasen apuna on kirkon kautta ystävätoimintaan ilmoittautunut Anneli Piltonen. Piltonen huolehtii kerran viikossa ruokaostoksista, ja samalla kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia.

– Varsinkin ruotsinsuomalaiset ovat yksinäisiä, koska meillä ei ole niin paljon sukua täällä Ruotsissa, Piltonen uskoo.

Oma kieli tärkeä

Tiittanen kertoo arvostavansa erityisen paljon sitä, että hän saa vaihtaa ajatuksia suomen kielellä. Pandemian aikana arki on hiljentynyt ja yksinäisyys lisääntynyt.

– Kun on yksin, niin sitä on niin tosi yksin sitten, hän huokaisee.

Katso videolta haastattelut kokonaisuudessaan.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet